› E T U S I V U  ›  K  O  N  S  E  P  T I


Seniorelixir – Konsepti


Konseptimme idea lähti siitä, kun tajusimme missä jamassa vanhustenhuolto on ympäri Suomea, Pohjoismaita, Eurooppaa ja jopa koko maailmaa. Suoritimme asiasta taustatutkimusta, ja totesimme, että ainakin omalta osaltamme haluamme vaikuttaa positiivisesti siihen, kuinka vanhempiamme kohdellaan ja minkälaisen loppuelämän he todella ansaitsevat.

Thaimaassa asia on erilainen, koska täällä lapset automaattisesti huolehtivat vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Yleensä vanhemmat ja isovanhemmat asuvat lapsiensa kodissa tai ainakin läheisyydessä ja lapset todellakin sekä henkisesti, fyysisesti, että taloudellisesti huolehtivat heista. Tämä perustuu heidän kulttuuriinsa, jossa vanhemmille ollaan ikuisesti kiitollisia siitä, että ovat kasvattaneet lapsensa hyvin ja rakkaudella.

Missään tapauksessa emme väitä, etteivätkö ihmiset ympäri maailman rakastaisi tai välittäisi vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Välittäminen yksinkertaisesti voi olla niin erilaista ja on täysin kulttuurista riippuvainen. Esimerkiksi meillä Suomessa löytyy hyvin vähän lapsiperheitä, jotka majoittaisivat vanhempansa omansa kodissaan. Monessakin maassa yleisesti lapset ainakin osittain huolehtivat taloudellisesti vanhemmistaan, mutta läheisyys ei ole niin fyysistä, kuin se esimerkiksi Thaimaassa on.

Vanhustenhuolto on täysin retuperällä pohjolassa ja yleensäkin läntisessa maailmassa. Esimerkiksi Suomessa yleinen hoitajamäärä vanhainkodissa on yksi hoitaja per 20 vanhusta. Tästä johtuen vanhuksia sidotaan sänkyihinsä ”turvallisuussyistä” ja monelle liikuntakyvyttömälle vanhukselle laitetaan vaipat, vaikkeivat he sellaisia normaalisti tarvitsekkaan, koska hoitajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa viedä heitä vessaan pitkin päivää ja yötä. Noita vaippojakaan ei sitten vaihdeta, kuin kerran päivässä, koska ei ole resursseja. Voitteko hyvät ihmiset kuvitella!? Nämä ovat elämän perusasioita, puhumattakaan säännöllisistä ulkoiluista, harrastuksista ja elämästä nauttimisesta.

Me muutamme tämän, ainakin 77 vanhuksen osalta. Toteutamme kaikessa mottoamme ”Vanhene Arvokkaasti. Olet Sen Ansainnut”. Meidän ideologiamme mukaan jokaisella on oikeus nauttia elämästään, erityisesti vanhuksilla. Pyrimme siihen, että seniori-asiakkaamme saavat nauttia joka päivä kuninkaallista palvelua, syödä hyvää ruokaa, asua arvokkaasti, ulkoilla ja harrastaa halunsa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti, sekä ennenkaikkea tulla kohdelluksi ihmismäisesti ja rakkaudella, niinkuin jokaisen ihmisen tulisi kohdella jokaista lähimmäistään.

Seniorelixir-konsepti perustuu siihen, että paratiisikylästämme Hua Hinissa ostetaan ensin paikkaoikeus. Tämä takaa sen, että vanhuksella on koko loppuelämänsä ajan käytössään Seniorelixir-kylästämme oma koti, joko yksiö (yksittäisasunto), tai kaksio (pariasunto) käytössään. Seniorelixir-kylämme sijaitsee aivan Hua Hinin keskustan ja merenrannan tuntumassa, n. 15 minuutin automatkan päässä, paratiisimaisessa tropiikkimiljöössä.

Aloitimme projektimme syyskuussa 2009 tontin hankkimisella ja alamme rakentaa kyläämme sitä mukaan, kun saamme ennakkovarauksia, eli ensimmäisen talon rakentaminen alkaa, kun 10 ensimmäistä varausta on sisällä. Kylään tulee ensimmäisessä vaiheessa 3 kpl 10 asunnon rivitaloja. Taloihin rakennamme nykyaikaiset järjestelmät ilmastointilaitteineen, jossa pyörätuolilla pääsee joka paikkaan, ambulanssi pääsee jokaisen ovelle ja jokaisesta asunnosta tulee viihtyisät. Kalustamme asunnot nykyaikaisesti käyttämällä 150 vuotiasta arvokasta kierrätettyä tiikki-puuta huonekaluissa, 32 tuuman taulutelkkarein ja pienine keittonurkkauksineen. Jokaisella asukkaalla on myöskin oikeus hankkia lisäkalustusta haluamansa mukaisesti.

Toisessa vaiheessa rakennetaan 4 rivitaloa lisää, sekä 7 bungalow-tyylistä huvilaa. Lisäksi rakennetaan klubitalo, josta löytyy vastaanotto, harrastushuoneet, hoitohuoneet, kauppa, baari ja ravintola. Toisessa vaiheessa myöskin rakennetaan puutarhat ja uima-allasalueet valmiiksi. Projektin kestoksi olemme kaavailleet 3 vuotta, mutta ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan jo vuoden 2010 aikana.

Hoitajiksi palkkaamme thaimaalaisa nuoria, joita koulutamme itse, sekä kokeneempia hoitajia. Suomesta ja pohjoismaista tarkoituksemme on palkata 5-6 hoitajaa. Yhdelle hoitajalle tulee huolehdittavaksi 1-2 vanhusta, joten asukkaistamme todellakin huolehditaan. Palvelu toimii ympärivuorokautisesti 365 päivää viikossa, jokaisessa asunnossa on hälytysnapit ja hoitajat kiertavät alueella myöskin yöllä. Tarjoamme vuoden jokaisena päivänä täyshoitona 4 ateriaa, aamupala – lounas – illallinen – iltapala.

Päivisin meillä kokontuu erilaisia ryhmiä, joihin asukkaamme voivat ilmaiseksi osallistua. Muutamina harrastusesimerkkeinä alueellamme voimme mainita Golf, Shakki, Raamattupiiri, Uinti, Hölkkäys, Kävely, Polkupyöräily, Kuntosali, Ohjatut ryhmäliikunnat (vesijumpat, aerobic, stepping, spinnig, bodycombat jne). Lisäksi tuotamme hierontapalvelut jalkahieronnasta kokovartalofysioterapiaan. Viikottain meillä on lääkärin vastaanotto, ja mikäli erityishoitoa vaativa sairaus iskee, on meillä sopimukset Hua Hinin parhaimpien sairaaloiden kanssa, joten heilläkin asukkaamme saavat hyvää sairaalahoitoa. Lääkkeiden hinta ja hintataso yleensäkin Thaimaassa on vain murto-osa Suomen vastaavista hinnoista.

Hua Hinissa on trooppinen ilmasto, joten täällä paistaa aurinko lähes läpi vuoden. Lämpömittari ei koko vuonna mene alle +20 asteeseen, joten talveakin pääsee loistavasti pakenemaan. Mikäli kuitenkin koti-ikävä iskee ja asukas haluaa käydä kotimaassaan, on tämäkin täysin mahdollista. Pidempiaikaisista poissaoloista asukas maksaa paikastaan vain 50% normaalihinnasta per kuukausi.

Valitettavasti emme voi ottaa asukkaiksemme jokaista halukasta, vaan meillä on ”Kuka varaa ensin, pääsee ensin” –järjestelmä ja lisäksi toinen kriteerimme on yli 50 vuoden ikä, joka lain mukaan tarvitaan Thaimaassa myöskin eläkeläisviisumiin. Me hoidamme siis viisumitkin kuntoon. Eli toisin sanoen, jos vielä mietiskelet ja haaveilet niistä kuninkaallisista eläkepäivistä, laita ihmeessä heti vapaamuotoinen hakemuksesi sisään myynti@seniorelixir.com ja näin varmistat paikkasi auringossa. Ennakkomaksuna, joka vahvistaa varauksen, perimme 300 000 thb, joka vastaa noin 6 000 euron summaa. Tämä maksu vahvistaa siis varauksesi, eikä sitä makseta takaisin, mikäli myöhemmin päättäisit, ettet haluakaan tulla meille. Varausmaksu vähennetään kokonaisuudessaan eduksesi paikkamaksusta ensimmäisestä erästä .

Jos haluat pelkästään tukea ideologiaamme ja toimintaamme, otamme mielellämme vastaan kaiken mahdollisen tuen. Ota tällöin yhteyttä emaililla info@seniorelixir.com ja vastaamme samana päivänä.

Tervetuloa mukaan toimintaamme.

Seniorelixir väki

 

. . . kysy lisää, tervetuloa mukaan, tee tärkeä päätös ja ennakkotilaa jo tänään . . .
Senior
elixir
Village, Hua Hin.

Ota yhteyttä : INFO(at)SENIORELIXIR.COM - MYYNTI(at)SENIORELIXIR.COM - WWW.SENIORELIXIR.COM

Copyright 2009-2010 Seniorelixir Co. Ltd